Up
Mihin vapaaehtoistyota?
Mika on vapaaehtoistyohanke?
Yhteistyotahojen velvollisuudet
Muita heikommassa
Vapaaehtoistyohon
Vapaaehtoistyohankkeiden
Ensisijaisesti rahoitettavat
Hankkeen rahoittaminen
Vapaaehtoistyohankkeiden
Yhteistyokumppanin
Euroopan laajuiset hankkeet


Yhteistyokumppanin

Sopimus

Kun vapaaehtoistyohanke on hyvaksytty, hakevalle organisaatiolle (lahettavalle, vastaanottavalle tai koordinoivalle organisaatiolle) lahetetaan rahoitussopimus (sopimus), jonka mukaan yhteison varoja kaytetaan.

Lahettavan, vastaanottavan ja/tai koordinoivan organisaation on taytettava kohdan D.3 mukaiset sopimusvelvoitteensa.

Euroopan komissio tai kansallinen toimisto voivat tehda tarkastuskaynteja sen varmistamiseksi, etta kaikkia sopimusvelvoitteita noudatetaan asianmukaisesti. Lisaksi nuoren vapaaehtoisen on vahvistettava allekirjoituksellaan hyvaksyvansa sopimusvelvoitteet.

Jos hankkeen toteuttamisen aikana ilmenee ennakoimattomia tekijoita, joiden vuoksi sopimuksen toteuttaminen vaikeutuu, yhteistyokumppanien on otettava valittomasti yhteytta Euroopan komissioon tai omaan kansalliseen toimistoonsa asianmukaisten jarjestelyjen toteuttamiseksi.

Jos hanketta ei toteuteta sovitulla tavalla, Euroopan komissio tai kansallinen toimisto voivat vaatia palauttamaan myonnetyn maararahan osittain tai kokonaan.

Vakuutus

Euroopan komissio on tehnyt tietyn vakuutusyhtion kanssa sopimuksen, jonka perusteella kaikilla Nuoriso-ohjelmaan osallistuvilla nuorilla vapaaehtoisilla on sairaus-, tapaturma- ja henkivakuutus, johon sisaltyy vakuutus pysyvan tyokyvyttomyyden varalta seka vakuutus kotiinkuljetuksen varalta vakavan sairauden tai tapaturman sattuessa. Lisaksi siihen sisaltyy vastuuvakuutus ja vakuutus henkilollisyyspapereiden ja matkalippujen haviamisen varalta. Tama vakuutus taydentaa (mahdollisen) kansallisen sosiaaliturvan E111-lomakkeen (tai vastaavan) perusteella tarjoamaa suojaa.

Euroopan komissio maksaa kaikki vakuutuskulut suoraan, eivatka ne sisally hankkeiden talousarvioihin.

Lahettavan organisaation on toimitettava nuoren vapaaehtoisen tiedot vakuutusyhtioon hyvissa ajoin ennen hankkeen alkua ja ilmoitettava sille mahdollisista muutoksista nuoren vapaaehtoistyota koskien. Lisatietoja Euroopan komission tarjoamasta ryhmavakuutuksesta antavat kansalliset toimistot ja kansalliset koordinoijat.

Viisumi

Viisumimaaraykset vaihtelevat ohjelmaan osallistuvien maiden kesken. Tarkempia tietoja viisumiasioista saa Liikkuminen Euroopassa -oppaasta, jonka voi pyytaa kansallisesta toimistosta tai kansalliselta koordinoijalta.

Jos viisumi vaaditaan, on yhteisesti lahettavan ja vastaanottavan organisaation vastuulla, etta nuoren vapaaehtoiset viisumiasiat ovat jarjestyksessa ennen lahtoa. Viisumia kannattaa hakea hyvissa ajoin, silla kasittelyyn voi menna useita viikkoja.

Alkusanat Sanasto Johdanto Osallistuminen Alao. 1: Nuorten Eurooppa Alao. 2: Vapaaehtoistyö Alao. 3: Nuorisoaloitteet Toimi 4: Yhteistoimet Toimi 5: Tukitoimet Yhteisön ulkopuolisten Kansalliset toimistot


Home Program Youth N. Agencies FAQ
 Action 5.1 activity 9 “Support for quality and innovation of the Program Youth.”
Project no: 5.1/R1/2003/06 Made by Hienet working Teams in cooperation with T.E.S.