Up
Ohjelman tarkoitus
Mitä nuorisovaihto on?
Ketka voivat osallistua?
Yleiset valintaperusteet
Vaihtoon liittyvat tukitoimet
Hankkeen rahoittaminen
Hakumenettely
Yhteistyokumppanin
Nuorisotapaamiset

Nuorisotapaamiset (Youth Encounter)

Alaohjelmasta 1 voidaan rahoittaa tiettyjä ohjelmaan osallistuvissa maissa toteutettavia laajoja hankkeita, niin sanottuja "Nuorisotapaamisia", jotka täyttävät seuraavat valintaperusteet.

Yhteistyökumppanit

  •  Nuorisotapaamisten on oltava monenvälisiä, eli niissä on oltava mukana yhteistyökumppaneita vähintään kahdeksasta ohjelmaan osallistuvasta maasta (joista vähintään kahden täytyy olla EU:n jäsenvaltioita).

Osallistujat

  •  Nuorisotapaamiseen voivat osallistua pääsääntöisesti 15–25-vuotiaat nuoret, jotka asuvat laillisesti jossain ohjelmaan osallistuvassa maassa (ks. kohta B.2).
  •  Jokaisessa tapaamisessa on periaatteessa oltava mukana vähintään 60 ja enintään 200 osallistujaa (mukaan luettuna ryhmänvetäjät).
  •  Eri maiden ryhmissä on oltava saman verran osallistujia (vastaanottavan maan ryhmä voi olla hieman muita suurempi).

Kesto

  •  Nuorisotapaaminen voi kestää 6–12 päivää (matkat pois luettuna).

Hankkeen sisältö

  •  Ryhmätapaamiselle asetettujen sisältövaatimusten lisäksi (ks. kohta C.4) nuorisotapaamisten on täytettävä seuraavat valintaperusteet:
  •  Niiden on tuotettava selkeää lisäarvoa Nuoriso-ohjelmalle.
  •  Niiden aikana käytävissä keskusteluissa on käsiteltävä seuraavia aiheita:
  • Nuoriso-ohjelman yleiset sekä vuosittain painotettavat tavoitteet ja aiheet (ks. kohta A.2)
  • Nuorisoalan poliittiset painopisteet
  • Euroopan tulevaisuus
  •  Niissä on edistettävä kulttuurienvälistä oppimista ja järjestettävä yleisluontoisia keskusteluja ja työpajoja, joissa nuoret voivat käsitellä valittua aihetta.

Hankkeen rahoitus

Yhteisön tuki perustuu yhdessä muun julkisen ja/tai yksityisen rahoituksen kanssa myönnettävän rahoituksen periaatteeseen. Kaikkia hankekustannuksia ei voida rahoittaa Nuoriso-ohjelman tuella. Siksi järjestäjät ja/tai osallistujat voivat osallistua rahoitukseen joko raha- tai luontoissuorituksin tai molemmilla.

Tuki lasketaan todellisten kustannusten perusteella, ja sillä voidaan korvata enintään 30 prosenttia suoraan hankkeen järjestämiseen liittyvistä kokonaiskustannuksista (enintään 50 000 euroa).

Hakumenettely

Virallisia hakulomakkeita on saatavana kansallisista toimistoista ja Euroopan komissiosta. Hakulomakkeita voi ladata myös komission www-sivustolta ja eräiltä muilta www-sivustoilta. Vastaanottava organisaatio jättää kaikkien yhteistyökumppaneiden puolesta hakemuksen kansalliseen toimistoon yhteisön tason valintaa varten asetettuihin, kohdassa B.5 ilmoitettuihin määräaikoihin mennessä. Oman maan kansallisesta toimistosta voi pyytää apua hakulomakkeiden täyttämisessä.

Sopimusvelvoitteet

Sen jälkeen kun nuorisotapaaminen on hyväksytty, tuensaajan kanssa tehty rahoitussopimus ohjaa yhteisön varojen käyttöä. Tuensaaja sitoutuu noudattamaan sopimusvelvoitteitaan ja perustelemaan kaikki hankkeessa aiheutuneet todelliset kustannukset. Tuensaajan on toteutettava hanke hakemuksessa kuvatulla tavalla ja varmistettava hankkeen arviointi ja seuranta. Euroopan komissio voi tehdä tarkastuskäyntejä sen varmistamiseksi, että kaikkia sopimusvelvoitteita noudatetaan asianmukaisesti.

Jos hankkeen toteuttamisen aikana ilmenee ennakoimattomia tekijöitä, joiden vuoksi hankkeen toteuttaminen vaikeutuu, yhteistyökumppanien on otettava välittömästi yhteyttä Euroopan komissioon asianmukaisten järjestelyjen toteuttamiseksi.

Jos hanketta ei toteuteta sovitulla tavalla, Euroopan komissio voi vaatia palauttamaan myönnetyn rahoituksen osittain tai kokonaan.

Alkusanat Sanasto Johdanto Osallistuminen Alao. 1: Nuorten Eurooppa Alao. 2: Vapaaehtoistyö Alao. 3: Nuorisoaloitteet Toimi 4: Yhteistoimet Toimi 5: Tukitoimet Yhteisön ulkopuolisten Kansalliset toimistot


Home Program Youth N. Agencies FAQ
 Action 5.1 activity 9 “Support for quality and innovation of the Program Youth.”
Project no: 5.1/R1/2003/06 Made by Hienet working Teams in cooperation with T.E.S.