Up
Ohjelman tarkoitus
Mitä nuorisovaihto on?
Ketka voivat osallistua?
Yleiset valintaperusteet
Vaihtoon liittyvat tukitoimet
Hankkeen rahoittaminen
Hakumenettely
Yhteistyokumppanin
Nuorisotapaamiset


Mitä nuorisovaihto on?

Nuorisovaihto saattaa yhteen lähtökohdiltaan erilaisia vähintään kahdesta maasta tulevia nuoria ja tarjoaa heille tilaisuuden tavata ja keskustella erilaisista aiheista sekä tutustua samalla toistensa maihin ja kulttuureihin vapaa-ajallaan.

Ohjelmaan osallistuvien maiden vaihto voi olla kahden-, kolmen- tai monenvälistä. Sen on tapahduttava jossain ohjelmaan osallistuvista maista. Vaihto ei välttämättä edellytä vastavuoroisuutta eli sitä, että lähettävästä ryhmästä tulee vastaanottava nuorisotapaamisen toisessa vaiheessa. Jos näin kuitenkin on, toista vaihetta varten on laadittava erillinen hakemus.

Joissain tapauksissa monenvälinen vaihto voi olla liikkuvaa, eli koko vaihtoryhmä toimii hankkeen aikana useammassa maassa.

Huomio! Mitä vaihto ei ole:

Nuoriso-ohjelman tukea EI myönnetä seuraaviin toimintoihin:

  •  järjestöjen sääntömääräiset kokoukset

  •  lomamatkat

  •  kielikurssit

  •  koululuokkien vaihdot

  •  akateemiset opintomatkat

  •  esityskiertueet

  •  kilpailut

  •  matkailuksi luettavat vaihdot

  •  voittoa tavoittelevat vaihdot

  •  työleirit (jotka eivät saa olla itsetarkoitus vaan joita tuetaan vain, jos ne täydentävät kohdassa C.4 kuvattuja nuorisovaihdon aiheita ja opetus- ja työskentelytapoja)

  •  urheilutoiminta (jotka eivät saa olla itsetarkoitus vaan joita tuetaan vain, jos ne täydentävät kohdassa C.4 kuvattuja nuorisovaihdon aiheita ja opetus- ja työskentelytapoja)

  •  kulttuuritoiminta (jotka eivät saa olla itsetarkoitus vaan joita tuetaan vain, jos ne täydentävät kohdassa C.4 kuvattuja nuorisovaihdon aiheita ja opetus- ja työskentelytapoja).

Youth for Europe Projects - Requirements - Filling Advice - Organizations - Applications - Project Requests - Feedback

Alkusanat Sanasto Johdanto Osallistuminen Alao. 1: Nuorten Eurooppa Alao. 2: Vapaaehtoistyö Alao. 3: Nuorisoaloitteet Toimi 4: Yhteistoimet Toimi 5: Tukitoimet Yhteisön ulkopuolisten Kansalliset toimistot


Home Program Youth N. Agencies FAQ
 Action 5.1 activity 9 “Support for quality and innovation of the Program Youth.”
Project no: 5.1/R1/2003/06 Made by Hienet working Teams in cooperation with T.E.S.