Up
Yleiskatsaus
Nuorisovaihto
Nuorten eurooppalainen
Tukitoimet

Nuorten eurooppalainen

Hankkeiden mahdolliset kokoonpanot

1) Kahden ja kolmenväliset hankkeet

Kahden ja kolmen maan välisissä hankkeissa lähettävissä ja vastaanottavia maita on kaksi tai kolme.

2) Monenkeskiset vapaaehtoispalveluhankkeet

Monen maan väliset hankkeet on tarkoitettu ohjelmamaiden ja muiden yhteistyömaiden välisille verkostoille. Kansalaisjärjestö, verkosto, paikallisviranomainen, järjestö, jolla on kumppaneita vähintään neljässä (4) maassa, voi hakea tukea.


Kuka voi osallistua?

  • Yhteisön ulkopuolisten maiden vapaaehtoistyöhankkeissa on oltava mukana vähintään yksi EU:n jäsenvaltio.Ohjelmaan osallistuvien maiden nuoret voivat osallistua vapaaehtoishankkeisiin yhteisön ulkopuolisissa maissa.

  • Välimeren alueen yhteistyömaiden nuoret voivat osallistua vain EU:n jäsenvaltioissa toteuttaviin hankkeisiin.

  • Yhteisön ulkopuolisten maiden nuoret voivat osallistua vapaaehtoishankkeisiin ohjelmaan osallistuvissa maissa mutta eivät yhteisön ulkopuolisissa maissa.

  • Efta-/ETA-maiden ja ehdokasmaiden nuoret eivät voi osallistua yhteisön ulkopuolisissa maissa järjestettävään kahdenväliseen toimintaan eivätkä yhteisön ulkopuolisten maiden nuoret ETA/Efta-maissa eivätkä ehdokasmaissa järjestettävään kahdenväliseen toimintaan.

  • Ohjelmaan osallistuvasta maasta tulevan nuoren vastaanottamista toiseen ohjelmaan osallistuvaan maahan ei voida sisällyttää yhteisön ulkopuolisen maan hakemukseen, vaan siitä on laadittava erillinen hakemus (ks. kohdat D.9 ja D.11).


Erityiset valintaperusteet kahden tai kolmen maan välisille hankkeille?

Yhteisön ulkopuolisissa maissa toteutettaviin vapaaehtoishankkeisiin sovelletaan luvussa D ja kohdassa H.1 esitettyjen yleisten tavoitteiden ja perusteiden lisäksi seuraavia sääntöjä:

·       Projektikumppanit

Lähettäviä ja vastaanottavia tahoja kahdesta tai kolmesta maasta.

·       Nuorten vapaaehtoisten lukumäärä

Nuoria saa olla 1–20 hakemusta kohti. Enintään 2 vapaaehtoista samasta maasta yhdessä vastaanottavassa organisaatiossa.

·       Vapaaehtoistyöjakson kesto

Jakso kestää yleensä 6–12 kuukautta. Viisumiongelmien perusteella tukea voidaan myöntää lyhyempiin hankkeisiin yhteisön ulkopuolisissa maissa, kuitenkin vähintään kolmeksi kuukaudeksi.

Lyhytkestoiseen toimintaan (kolmesta viikosta kuuteen kuukautta) voidaan myöntää tukea vain, jos siinä edistetään muita heikommassa asemassa olevien nuorten mahdollisuuksia osallistua vapaaehtoistyöhön.

·       Valmennus

Valmennustilaisuudet ovat olennainen osa kutakin hanketta. Kaikille nuorille vapaaehtoisille on järjestettävä yhteistä valmennusta ennen lähtöä ja hankkeen alkaessa, välivaiheen kokous sekä mahdollisesti loppuarviointikokous (jäljempänä annettujen ohjeiden ja kohdan D.5 mukaisesti).


Erityiset valintaperusteet monen maan välisille hankkeille

Yleisten kriteerien (D, H1) lisäksi sovelletaan seuraavia periaatteita:

  • Hankkeen sisältö

Hankkeessa on yhtenäinen ja vahva teema.
Hankkeen tavoitteena on uusien toimintojen kehittäminen ja kokemuksien laajentaminen.

  • Hankekumppanit

Hankkeessa pitää olla vähintään kolme (3) lähettävää tahoa kolmesta (3) eri maasta ja vähintään kaksi (2) vastaanottavaa tahoa samassa maassa tai kaksi (2) tahoa eri maissa.
Hankekumppaneista 20% tulee olla uusia toimijoita EVS alaohjelmassa.

  • Vapaaehtoisten lukumäärä

Vähintään viisi (5), enintään 20 vapaaehtoista, jotka ovat vähintään kolmesta (3) eri maasta.
Enintään neljä (4) vapaaehtoista yhdessä vastaanottavassa organisaatiossa ja enintään 2 samasta maasta.

  • Vapaaehtoisjakso kesto

Yleensä 6-12 kuukautta. Lyhyempi jakso, (vähintään kolme (3) kuukautta) on mahdollinen mikäli viisuminsaanti pidemmälle ajalle aiheuttaa ongelmia.
Lyhytkestoinen vapaaehtoisjakso (3 viikkoa – 6 kuukautta) on mahdollinen ainoastaan muita huonommassa asemassa oleville nuorille.

  • Valmennukset

Valmennukset muodostavat oleellisen osan jokaista vapaaehtoishanketta. Lähtövalmennus, tulovalmennus ja välitapaamiset ja mahdollisesti myös paluuarviointi on järjestettävä kaikille vapaaehtoisille (kuten määritelty alla ja kohdassa D.5).


Vapaaehtoishankkeen käynnistäminen yhteisön ulkopuolisen maan kanssa

Toisin kuin ohjelmaan osallistuvissa maissa järjestettävien vapaaehtoishankkeiden osalta (ks. kohta D.9) vapaaehtoishankkeita yhteisön ulkopuolisissa maissa vastaanottavista organisaatioista ei ole tietokantaa.

Nuori vapaaehtoinen

Jos tiedossasi ei ole yhtään vastaanottavaa organisaatiota, kannattaa aloittaa siitä, että etsii omasta maasta mahdollisen lähettävän organisaation, jolla on yhteyksiä maahan, jossa haluaisit tehdä vapaaehtoispalvelua.

Jos tiedossasi on vastaanottava organisaatio, joka on halukas ottamaan sinut vapaaehtoispalveluun, kannattaa luoda yhteys sen ja omassa maassasi toimivan mahdollisen lähettävän organisaation välille.

Kun lähettävän ja vastaanottavan organisaation välinen yhteistyökumppanuus on luotu, voitte yhdessä suunnitella hanketta ja valmistella hakemusta, jonka jättää ohjelmaan osallistuvassa maassa tai Välimeren alueen yhteistyömaassa toimiva organisaatio. Kannattaa myös ottaa yhteyttä eurooppalaisiin yleishyödyllisiin nuorisojärjestöihin, jotka saattavat etsiä vapaaehtoisia jo hyväksyttyihin hankkeisiin. Myös kansalliset toimistot (tai kansalliset koordinoijat) saattavat auttaa sopivan organisaation löytämisessä.

Lähettävä tai vastaanottava taho

Lähtökohta yhteisön ulkopuolisessa maassa toteutettavalle hankkeelle on usein jo olemassa oleva yhteistyökumppanuus lähettävien ja vastaanottavien organisaatioiden kesken. Yhteistyökumppanuus saattaa perustua esimerkiksi kulttuurivaihtoaloitteisiin, ystävyyskaupunkitoimintaan, kansainvälisten nuorisojärjestöjen yhteistyöhön, yhteisvastuuhankkeisiin tai kehitysyhteistyöhön.

Ohjelmamaiden vastaanottavat tahot tarvitsevat Komission hyväksymisen. Ensin vastaanottava taho täyttää lomakkeen (”vastaanottavien tahojen ilmoittautumislomake, HEI”) ilmoittautuakseen vastaanottamaan vapaaehtoisen ja toimittaa sen kansalliseen toimistoonsa. Hyväksytty ilmoittautuminen on voimassa enintään kolme (3) vuotta eikä vain yhden projektin ajan. Tämä ei kuitenkaan takaa automaattisesti jatkotukea hankkeelle.

Joissain tapauksissa kansalliset toimistot tai kansalliset koordinoijat voivat auttaa löytämään yhteistyöorganisaatioita etenkin EU-maista ja Välimeren alueen yhteistyömaista. Lähettävät ja vastaanottavat organisaatiot (joissain tapauksissa yhdessä koordinoijan kanssa) suunnittelevat hankkeen ja laativat hakemuksen yhdessä. Jos nuori vapaaehtoinen on jo tiedossa, hänet on syytä ottaa mukaan laatimaan hakemusta, mutta hänet voi nimetä myös hankkeen hyväksynnän jälkeen.

Valmennuksen järjestäminen

Hanketta koordinoiva (eli hakemuksen jättävä) organisaatio vastaa siitä, että kaikki hankkeeseen osallistuvat nuoret vapaaehtoiset saavat valmennusta ennen lähtöä ja hankkeen alkaessa ja että he osallistuvat yksilökohtaisesti tai ryhmänä kokouksiin hankkeen puolivälissä sekä mahdolliseen loppuarviointikokoukseen.

Kansallisten toimistojen valmennustilaisuuksia on hyödynnettävä, aina kun se on mahdollista, sekä ohjelmaan osallistuvista maista tuleville nuorille (lähtövalmennus) että yhteisön ulkopuolisista maista tuleville nuorille (tulovalmennus ja välivaiheen kokous) . Ohjelmaan osallistuvissa maissa koordinoivat organisaatiot voivat järjestää omaa tulovalmennusta edellyttäen, että siihen osallistuu vähintään viisi nuorta vapaaehtoista ja että se toteutetaan Euroopan komission ohjeiden mukaisesti. Yhteisön ulkopuolisissa maissa koordinoivien organisaatioiden on itse järjestettävä tulovalmennus. Kaakkois-Euroopassa valmennuksia voi järjestää resurssikeskus South East Europe Resorce Centre, lisätietoja http://www.mladina.si

Alkusanat Sanasto Johdanto Osallistuminen Alao. 1: Nuorten Eurooppa Alao. 2: Vapaaehtoistyö Alao. 3: Nuorisoaloitteet Toimi 4: Yhteistoimet Toimi 5: Tukitoimet Yhteisön ulkopuolisten Kansalliset toimistot


Home Program Youth N. Agencies FAQ
 Action 5.1 activity 9 “Support for quality and innovation of the Program Youth.”
Project no: 5.1/R1/2003/06 Made by Hienet working Teams in cooperation with T.E.S.