Up
Yleiskatsaus
Nuorisovaihto
Nuorten eurooppalainen
Tukitoimet

Tukitoimet

Yhteisön ulkopuolisten maiden tukitoimiin sovelletaan luvussa G ja kohdassa H.1 esitettyjen yleisten tavoitteiden ja perusteiden lisäksi seuraavia sääntöjä:

  •  Tukea ei myönnetä toimintoon 9 (laadun parantaminen ja innovaatioiden edistäminen) yhteisön ulkopuolisten maiden yhteistyössä eikä toimiin, joilla tuetaan Nuoriso-ohjelman alaohjelmia 3 tai 4.

  •  Tukitoimien on oltava monenvälisiä eli niihin on osallistuttava vähintään neljä maata.

  •   Niissä on oltava mukana vähintään kaksi ohjelmaan osallistuvaa maata (joista vähintään yksi on EU-maa).

  •  Euro–Välimeri-yhteistyössä on oltava mukana vähintään kaksi EU:n jäsenvaltiota.

  •  Niissä olisi oltava mukana vähintään kaksi yhteisön ulkopuolista maata samalta alueelta.

  •  Seuraavissa tukitoimissa voi olla vain kaksi tai kolme yhteistyömaata: Tukitoimet 1 (käytännön työharjoittelu) ja 2 (suunnittelukokoukset) sekä toimet, joissa kehitetään vapaaehtoistyötä yhteisön ulkopuolisten maiden kanssa.

  •  Tukitoimissa on oltava tasaisesti ohjelmaan osallistuvia maita ja yhteisön ulkopuolisia maita. Kansallisten ryhmien  koon on oltava tasapainoisia, ja niissä on oltava suurin piirtein saman verran osallistujia

Alkusanat Sanasto Johdanto Osallistuminen Alao. 1: Nuorten Eurooppa Alao. 2: Vapaaehtoistyö Alao. 3: Nuorisoaloitteet Toimi 4: Yhteistoimet Toimi 5: Tukitoimet Yhteisön ulkopuolisten Kansalliset toimistot


Home Program Youth N. Agencies FAQ
 Action 5.1 activity 9 “Support for quality and innovation of the Program Youth.”
Project no: 5.1/R1/2003/06 Made by Hienet working Teams in cooperation with T.E.S.